Kirsin olo on hieman icon_question helpottunut..Kari on nykyään keskittynyt töihin..Töitä töitä, ja sitten mainitaan kuinka ollaan töissä koko ajan, jotta mummot sekä mammat saavat ihmetellä, kuinka se on niin kovin ahkera. Tosi asiassa Kari -kyllä- tekee töitä, on siinä vieläpä erinomainen, mutta..Kuten hyvin tiedetään, ei kukaan ole korvaamaton, ja toisen palkkalistoilla ei ole pakko ylitöitä tehdä. Paineet on jaettu useammalle henkilölle, mutta Kari kokee nyt olevansa ainoa vastuussa, sekä ylivoimaisesti pätevin. Joka pitää kyllä taidosta puhuttaessa paikkaansa. Ylitöistä taasen ei; esimies oli jo huomauttanut, kuinka Kari voisi pitää pari vapaata, onhan ylimääräisiä tunteja kertynyt jo liikaakin. Mutta ei-nämä ja nämä täytyy saada tehdyksi. 
Karin painaessa pitkää päivää, säästyy Kirsi sen ajan. Mutta illan tullen Kari muistuttaa kyllä olemassaolostaan.
Mutta ei pahaa ilman hyvää; Kirsi pakkasi varastosta Karin roinat auton perään ja vei ne väkisin tämän asunnolle, samalla kun joutui miehen noutamaan työn raskaan raadannasta. Kari huusi ja haukkui, muttei jaksanut kamppailla sentään tavaroita takaisin Kirsin varastoon. Ja kas! Kaksi vuotta kestänyt taistelu varaston tyhjentämisestä on ratkaistu. Jotain hyvää tähänkin syksyyn. Eteenpäin sanoi mummo..

 
Kirsi on todella alkanut miettiä erään avustavan järjestön puolelta vuosi sitten kerrottua kommenttia:" Kari ei ole narsisti. Kari on alkoholisti jolla on narsistisia piirteitä." Hmm, näinkö todella? Miten se määritellään? Mistä sen tietää? "Narsistit eivät yleensä juo.." Yleensä? Juovatko vaiko eivät?! Siinäkö se on, veteen piirretty viiva? Obko sitten kaikki alkoholistit tuon kaltaisia, ovatko? Kuka tietää? Keltä kysyä?
Toisaalta..Mitäpä siitä? Kirsi saisi vain nimen (tai sitten ei) käyttäytymiselle, mutta sepä ei elämäntilannetta muuttaisi, sillä tuolla ihmisellä on jotenkin salakavalasti tullut Kirsiin liian vahva ote. Mutta viisastua voi, jos ei itse, niin muita voi opastaa: älä koskaan kerro menneisyydestä tarkkoja tietoja toiselle, ennen kuin tämän todellinen luonne paljastuu. Kirsi niistä on kärsinyt liian monta kertaa- asiat on käännetty päälaelleen. 
Eräänä päivänä keskusteltiin BB-ohjelmasta. Kari kertoi, kuinka tuo ja tuo on hänen mielestään seksikäs tyttö. Tämän jälkeen kysyi Kirsiltä, kukas näistä 4stä miehestä miellyttäisi eniten. Kun Kirsi erehtyi vastaamaan kysymykseen, on siitä saanut kuulla pari viikkoa sen jälkeen. "Oletko nyt ihan innoissasi, kun näyttävät tuota suihkussa?!" Muistuttaako tuo sitä BB-miestä?" "Ai haluat tollaset mulle kun sillä BB-miehelläkin on?" Huh, huh. Parempi jättää vastaamatta tuollaisiin, ei ollut ensimmäinen kerta. Kari kyllä kertoi vapaasti, kuinka seksikkäänä jotakin siviili tai julkkisihmistä pitää, mutta Kirsi..Ei, se ei kannata.
Tänään Kari ilmoitti aamulla ottavansa Kirsin auton ja käyvän töissä sekä kotonaan. Tämän keikan jälkeen alkoi ynnäillä, kuinka Kirsi oli pari euroa velkaa hänelle. *huokaus* Kirsi ajeli kylpylään Karin kanssa kireänä kuin viulun iieli, ei rentoutunut tuolla reissulla pätkääkään. Takasin tullessa kauppaan..Siellä Kari keksi ale rusinat, kun Kirsi oli ottamassa myös tämä kysäisi:"mitäs nä oikeen aioit niitä.." No ei sitten mitään, Kirsi ajatteli ja jätti paketin paikoilleen. "No ota nyt niitä! Jo mitä sä oikeen meinaat?!" Kari huusi. Kirsi siihen ettei mitään. "No nytkö menet sinnepäin ja kohta palaat hakemaan noita taas?" Kirsi vastasi kieltävästi ja jatkoi matkaansa. Loppu matka autolle mentiin eri matkaa. Autolla Kari ilnoitti:
-"Menen kotiin, tuli taas mitta täyteen. Haen vain kaljat sun luota ja lähen kotiin." Kirsi ei vastannut. Ajoi kotiin ja jätti herran talon eteen. Vei auton parkkiin, otti Karin tavarat ja lähti taloa kohti.
-"Mitäs sä niitä tuot! Sä viet mut kotiin!"
-" En." Kirsi vastasi "Mä en aja enää."
-"Vittu ala kääntyä, sä heität mut kotiin!"
-"En, eiköhän ole jo tarpeeksi ajeltu, En ala edestakas ajeleen. Voit tulla tohon tai sit et.."
-" Vittu minä en tonne tule!!" Kari huusi."Katotaan, katotaan..Sää tulet vielä kärsimään, mä kostan tän jos joudun käveleen! Katotaan kuka viimeseksi nauraa" Kari huusi raahatessaan kaljakassiaan ja romppeitaan.
-"Mikäs palvelija minä olen?" Kirsi huusi, saamatta vastausta. Sen jälkeen Karista ei kuulunut. Parempi kun ei kuuluisikaan, enää koskaan. Ikävä kyllä, totuus on toinen. Tällä kertaa silmälasit jäivät Kirsin luo, joten todennäköisesti Kari ilmestyisi ilmoittamatta paikalle. Ellei krapulassaan soita huomenna, pakota pyytämään anteeksi ja käske tuomaan mokomia samalla kun Kirsi kävisi palauttamassa filmiä. Kosto vai säälipuhe? Vai molemmat? Siinäpä vedonlyöntikohde?