Kari, tuo elämäni Suola..

On ollut taas tänäKIN vuonna toukokuusta asti lomilla..On juhlittu jääkiekon ja jalkapallon mm-kisoja. Ja hei;ei päivääkään ilman jotain. Niin, on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja kaikki.Johon voi vedota.

  Pettämistä on ollut, tosin en enää jaksa ottaa selvää. Kari puhuu itsensä pussiin, ja kun kerron, että valehtelee, suuttuu ja ajaa pois ja alkaa kiristämään. Jaa millä?

  Lemmikkini kuolivat keväällä, joten hätä tuli, mitäs nyt, millä uhkailla..Karin onneksi ajoin kolarin. Auto lähti lunastukseen. Kun sitten koitin miettiä uutta, minkä saisin maksettua, hän tuli "apuun". Halusi minulle "kunnon auton, ettei tarvi pelätä, että jotain sattuu.."

  Teimme sitten(minä hampaita kiristellen, kun koitin sanoa, ettei ole varaa..) sopparin, että maksan uudesta autosta kolmasosan, Kari ottaa lainan 2/3, josta minä sitten maksan Karille kuukausittain puolikkaan. Eli toisin sanoen; minulla kuluista ja hinnasta 2/3, Karilla 1/3. Ja Auto Karin nimiin niin pitkäksi aikaa, että laina on maksettu.

  Sopimusta ei Kari ole "kerinnyt" tekemään, vaikka ostosta on nyt noin 4kk. Olen auton haltijana kuitenkin. Ja miksikö näin? Tarvitsen auton, jotta pääsen töihin; julkiset eivät kulje. Joko pääsen töihin, mutten sieltä pois tai päinvastoin. Kari itse ei autoa tarvitse, mutta häpeää kun ei omistanut, kun työkaverit kysyivät..Huh, huh. Heikko itsetunto..KO?

Nyt kun Kari sitten ei saa tahtoansa läpi (esim. ja lähes aina kun ei saa..), uhkailee hän viedä auton, jotten pääse töihin. Tai että soittaa poliisit, että olen varastanut sen. Tai vie avaimet ja kertoo, että minulla ei ole todisteita, että auto kuuluisi minulle..Tai käy sen yöllä viemässä, etten vain pääse töihin. Great. Oloni on todella turvallinen ja luotettava miestäni kohtaan. Käykö kateeksi?