"Joko se nyt muuttuu, pahenpaan tai parempaan?" kirsi ajatteli. Kari soitti, ja syytteli Kirsin juoneen, kun niin aikaisin oli jo nukkumassa.. "oletko vihainen?" kari kysyi Kirsiltä. Kirsi vastasi, että on.. Ja ei. Karin kysellessä syytä, Kirsi sanoi, että oli päivän miettinyt, kannattaako suhdetta jatkaa. Oli tullut tulokseen, että ei.(Ihan kun ei sitä aikaisemmin jo olisi ymmärtänyt..) "Jos minä olen itsekäs, mutta niin sinäkin." Kirsi koitti varovaisesti. Kari kertoi "ettei kuuntele enää vittuilua Kirsiltä lemmikkkien suhteen. "Ne kuolevat 5den vuoden sisään, ja sitten sinä olet yksin. Mä en aio olla". Puhelu lopetettiin. Kirsi puhkesi itkemään. Tuntui niin kovin pahalta. vähän ajan päästä Kari soitti, ja ilmoitti tulevansa perjantaina hakemaan kamansa, niin paljon kuin saisi kerralla kyytiin, "kaapeista ja jääkaapista". Jääkaappia Kirsi ihmetteli, mutta selvisihän se: puoliksi juotu likööripullo ja olut. Puhelin soi saman tien uudestaan. "muista, että ollaan tästä lähtien erottu. Turha vittuilla enää mistään. Ai niin, ja ota se sormus pois sormesta, minäkin tein niin." ok.. Eihän Kirsi sitä tehnyt, se oli aina ollut jotenkin...Turvallinen? Vaiko vain tottunut siihen? Jonkinlaista taikauskoa siihen(kin) liittyi. Kuten yhdessä ostettu rannekoru:väärässä kädessä se aiheutti katastrofin. Oikeastihan se ei näin mennyt. Katastrofi tuli, olipa se oikeassa tai väärässä ranteessa, tai ei ranteessa ollenkaan.
Itku kuivui, eikä uutta tullut. Muttei unikaan. Pelko kylläkin. Mitä nyt tapahtuisi? Toteuttaako Kari uhkauksensa hajottaa auto? Tehdä Kirsin elämästä helvettiä? Mitä nyt? Pitääkö Kirsin hiippailla nyt, ja varoa selkämystä koko ajan? Sillä karihan oli jo kertonut kaikille, kuinka Kirsi on väkivaltainen, paha emäntä, mitä Kari rakasti pyyteettömästi, vaikka tossun alla elikin, omien mielikuvien mukaan..?

Niinhän siinä kävi, että torstaina oli niin paha olla, että Kirsi vetäsi pikku känöset. Itse asiassa ei muista nukkumaan menosta mitään, mutta silmät olivat vielä 13 herättyä turvoksissa edellisillan itkuista. Kirsi kiehautti kahvit, joi kupin ja painui takasin unille. Mitäpä sitä nousemaan.
Kolmen aikaan Kari ilmestyi oven taa, haki vaatteita (harmi, että Kirsi oli ne pessyt, olisi saanut itse hoidella) ja "rakkainpansa", eli oluen ja likööripullonsa. Melkein unohti. Hui hui, kamalaa. "Oliko jotain sanottavaa?" Kari kysyi. Kun Kirsi vastasi kieltävästi, tämä painui ovesta pihalle. Loput tavarat tulisi hakemaan "kunhan tässä kerkeää".
Kirsi paineli takaisin sänkyyn, mutta eihän se uni enää -perk.- tullut. Ei huvita pukea päälle, ei tee mieli pihalle. Josko harhailisi päivän ees taas kämppää. Onpa tyhjä olo. Ja tyhmä. Saapa nähdä, miten kari aikoi toteuttaa uhkauksensa "loukata yksityisyyttä". Kirsi kuulema ei ollut vielä nähnytkään, mitä on kärsimys..